Kirja: Holger Fransman - Suomalaisen käyrätorvikoulun uranuurtaja
Holger Fransman (1909–1997), ”suomalaisen käyrätorvensoiton isä” oli Suomen merkittävimpiä orkesterimuusikoita. Hän aloitti uransa 1920-luvulla Suomen Valkoisen Kaartin soittokunnassa ja jatkoi opintojaan Helsingin Konservatoriossa. Käänteentekeväksi muodostui opintomatka Wieniin vuonna 1931, jolloin Fransman pääsi Wienin Filharmonikkojen soolokäyrätorvensoittajan Karl Stieglerin oppilaaksi. Fransman toi Suomeen wieniläisen esittämistradition perusteet, joita hän vaali ja kehitti sekä Helsingin kaupunginorkesterin äänenjohtajana että Sibelius-Akatemian lehtorina.
Orkesterimuusikon ja pedagogin työnsä ohella Fransman esiintyi kamarimuusikkona ja solistina sekä johti useita puhallinorkestereita. Hän kehitti suomalaista puhallinmusiikkikulttuuria ja muusikoiden koulutusta aikana, jolloin maamme orkesterit ja musiikkioppilaitokset kehittyivät nykyiselle kansainväliselle tasolle. Ansioistaan Fransmanille myönnettiin professorin arvonimi ensimmäisenä suomalaisena puhallinmuusikkona.
Tuoreessa väitöskirjassaan MuT Leena Heikkilä tarkastelee Fransmanin monikymmenvuotisen uran vaiheita suomalaisten ja wieniläisten esittämistraditioiden vaikutuksessa. Esitellyiksi tulevat niin 1900-luvun suomalaisen musiikkikulttuurin merkittävät instituutiot kuin legendaariset kapellimestaritkin.
Kovakantinen. Kuvitettu. 291 sivua.
Hinta 27 € + postikulut.
Myynti: lheikkila kymp.net tai 044 3210205
sekä Ostinato Oy (Tykistönkatu 7, Helsinki)
Ergohorn
Jos kärsit niska- tai selkäkivuista, niin Ergohorn tai Hornstick voi auttaa. ErgoHorn on kehitetty suomessa käyrätorvensoittajien avustuksella, ja sitä valmistaa Jouko Antere.
Jouko Antere
ErgoBrass Oy
Sipoo
040 525 02 42
www.ergobone.com
Hornstick
Hornstick on kilpaileva tuote, jonka on suunnitellut Richard Speetjens Hollannista.
Richard Speetjens
hornstick hetnet.nl
The Rotterdam Phils +31 (0)40 244 6011.